perjantai 6. toukokuuta 2016

Kevät, kiire ja kiima

Kiirettä on pitänyt! On paljon aiheita, mistä kirjoittaisin mielelläni, mutta on ollut pakko priorisoida. Bloginpito harrastuksena jää välillä sivuun väistämättä.

Jos aloitan vaikka tästä päivästä. Eilen soitin Hellille ja pohdittiin menevämme erääseen hieman hipahtavaan ilmaistapahtumaan, jossa oli myös halibileet samalla. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä Anssi Kelan ilmaiskeikalle Lasipalatsiin. Viihdyin kuitenkin hipahtavassa tapahtumassa niin hyvin, etten malttanut lähteä ajoissa ja kerkesin kuulla Kelalta vain viimeisen biisin. Ei haitannut!

Helliä oli ihana nähdä, vaikka kyseessä olikin julkinen paikka. Oli aika tuhma olo, pistin kevään ekan mekon päälleni ja haaroista auki olevat pikkuhousut. Kai jossain vaiheessa vähän vilahti, kun Helli laittoi hienovaraisesti viltin siveyteni suojaksi ;D Tuli tanssittua, halailtua, pussattiinkin vähän viattomasti Hellin kanssa. Oli ihanaa halibileilyä, vaikka Helli olikin siinä ihaninta, niin silti myös pari tuttua (mies ja nainen) sekä yks uusi nainen olivat mukana ja ei se mua haitannut, joskaan kahdestaan en ois kenenkään heistä kanssa halunnut seksiä (ainakaan vielä). Mut tuolleen halibile-tyyppisesti sopi ihan hyvin.
Tuli vähän itsekäs olo, kun jossain vaiheessa mun vatsan päällä piti päätään Helli, tämä eräs mies, ja eräs nainen silitteli jalkojani ja Helli ja mies silittelivät päätäni. En tiedä huomasivatko, enkä välittänyt, mutta sain muutaman kevyen orgasmin. Ihmispaljous "onneksi" häiritsi sen verran, että orkut jäi aika laimeiksi, mutta tarkka saattoi kevyttä tärinää havaita, eri asia osasiko todellakaan yhdistää sitä orkuksi ;D Helli kyl välillä katsoi mua jotenkin merkitsevästi.. Hellin kosketus tuntuu niiin ihanalta, höyhenenkevyt ja viaton, silti vihjaava, muttei yhtään tunkeileva. Ah <3
Tanssittiin Hellin kanssa myös, silmät kiinni toisissamme kii, ja Helli hyräili hiljaa suoraan korvaani. Huh! En oo tiennyt kiihottuvani hyräilystä, nyt tiedän. Ei ollut kaukana, et oisin saanut orgasmin seisaaltaan tanssiessa. Hellin hyräily kosketti mua niin, että meinas alkaa kyyneleet valumaan, mut joku esto iski päälle ja pidin pintani. Vaikka ketä se nyt olisi edes haitannut?

Jotenkin vaan aika itsekkäästi otin vastaan, kun kerta ihmiset halus hyväillä mua syystä x :D Tämä eräs mies vaikutti ihan kivalta, mukavan rauhallinen, toisaalta ehkä liiankin rauhallinen? Mut vaikutti kiltiltä ja huomaavaiselta ja siitä pidän. Ja tiedän hänen tykkäävän musta, sen vain... näkee olemuksesta.
Nostin myös Hellin ilmaan, tuli aika vahva olo kun nostin hänet suoraan maasta ja ponnistin ylös yhdellä jalalla, hypin ja tanssin Helli sylissä. Hän on niin pieni keijunen! Kyl Hellikin vähän nosti mua; tuli outo olo; ei mua nostella, mä nostan!

Tämän jälkeen oli vuorossa erään nettituttavuuden tapaaminen. Artuksi pyysi itseään kutsuttavan salanimellä, sopiihan se, vaikka ekana tuli mieleen (N)Arttu nimestä. Ollaan pitkään tunnettu sähköpostin välityksellä, mutta nyt vasta tavattiin kasvokkain. Vähän jännitti, täytyy myöntää. Mutta ei paljoa, koska en yleensäkään odota treffeiltä yhtään mitään. Arttu oli yllättävän mukavan oloinen ja näköinen, mutta en nyt oikein osaa sanoa juuta tai jaata. En oikein kunnolla pystynyt rentoutumaan, enkä toisaalta yrittänytkään, kun oli tarkoitus vain nähdä hänet pikaisesti. Omalta osaltani vaatisi useamman tapaamisen, että tietäisin syttyykö kipinää. Toisaalta tuli jotenkin sellainen olo, että minä en ollut ihan Artun makuun, eikä se haittaa, jos niin on, ymmärrän täysin :) Toiset pitävät musta, toiset eivät, samoin kun mullakin on muita kohtaan. Oli hauskaa kuitenkin vilauttaa vähän pillua mekon alta, sellaista en ole aikaisemmin tehnytkään :D Ihan avoimin mielin edelleen ja terveisiä vaan Artulle, kiitos seurasta :)

Eilen mulla iski hirveä himo, vaikka olis pitänyt mennä jo nukkumaan. Masturboin oikein antaumuksella. Sellaista ihanaa masturbointia pitkästä aikaa, kun oikeasti nautti ihan vain omasta seurastaan, kiihottui itsestään, ei tarvinnut mitään mielikuvia tai muita. Kiusasin itseäni ja ajattelin, että mäpäs annan ITE itelleni pakotettuja orgasmeja ;D Asiaan on tullut himo viime aikoina. Pelkkä ajatuskin pakotetuista orgasmeista kiihottaa. Se on nyt mulla IN. Oli kivaa itseni kanssa ja pitkästä aikaa itekseni sain oikein paljon orgasmeja, sormeilemalla ja klittaa hyväilemällä. Niin, ja eilen sain myös eräässä tapahtumassa tylsistyksissäni! Treenasin nopeutta lantionpohjanlihaksilla ja kas, muuttuikin orkuksi. Pari sain sillä lailla, mutta olivat kyllä harmillisen kevyitä, ympäristö oli sellainen, että en todellakaan halunnut ottaa riskiä, että joku tajuaisi...

Keskiviikko taasen oli seksiviikko. Maanantaina ja tiistaina mulla on aina tosi myöhäinen nukkumaanmeno harrastusten takia, joten keskiviikkona olen ihan unenpuutteen kourissa. Nytkin univaje vaivasi ja päätä särki, mutta sisukkaasti käytiin viikkolenkillä silti juoksemassa. Sen jälkeen oli tarkoitus olla seksiä, mut tuli eräs pieni vastoinkäyminen ja menin vähän maihin siitä. Masensi vielä enemmän, että jos seksiä ei tulekaan ja mies oli lähdössä torstaina 4 päiväksi ulkomaanreissulle, hirvitti että joutuisin olemaan pitkään ilman :D Väsymys, ärsytys, pettymys. Makoiltiin kuitenkin vierekkäin, ja innostuttiin sitten kuitenkin ja sitä myötä myös piristyin. Oli lopulta, huonosta alusta huolimatta, todella hyvää seksiä! Mies taas kiusas mua antamalla orkkuja suuseksillä ja yhdellä sormella pitämättä hetken taukoa. Jatkoi siis stimulointia orkkujen aikanakin, mikä tuntuu musta nykyään erityisen kiihottavalta. Jossain vaiheessa tuli puolittain leijuntafiilis, tuntoaisti hävisi osittain, mut ei ihan kokonaan. Mies sormineen ja kielineen tuntui olevan jossain kaukana, mun kroppa tuntui taas venyneen makaroonin lailla pitkäksi, äärimmäisen pitkäksi ja lötköksi. Nautiskelin, pohdin jossain vaiheessa, että supisteleekohan emätin vai ei, kun mitään en tunne, missään :D Kuitenkin tuntui että on yhtä orgasmia. Havahduin jossain vaiheessa raukeasta fiiliksestäni kipuun. Vaginaa sattui ja leijuva fiilis alkoi haaleta taka-alalle, tunto palasi koko kehoon ja ajan -ja paikantaju, tietoisuus palautui. Tajusin, että vagina sykkii edelleen, oli ilmeisesti sykkinyt koko ajan, mutta vasta kun se alkoi sattua, huomioni siirtyi sinne. Piti ihan tarkistaa, montako sormea miehellä oli, mutta enintään 2, kipu oli siis rasituksesta johtuva. Vagina tuntui kramppaavan, vaikka olisin halunnut pitää jo taukoa hetken.. Silti jotenkin kiihottavaa.
Nyt en sitten muistakaan muuta koko seksistä :D Olis pitänyt heti kirjoittaa ylös.

Eikun nyt muistan! Naavaparta antoi mulle kunnon ejakulaatioita, lypsi tyhjiin, ja sen jälkeen nai innolla. Tuntui tosi hyvältä kummastakin, mut orgasmeja en muistaakseni enää saanut, paitsi aivan lopuksi yhden kevyen, mut se oli niin kevyt, ettei oikein edes lasketa ;D Oli jo jotenkin raukea olo alun pitkästä miellytyksestä, silti tuntui edelleen hyvältä. Naavaparta laukes takaapäin sillä kertaa, oli kuulemma hyvä orgasmi ja tunsinkin kyllä sen, kun penis sykki voimakkaasti sisälläni.

Nyt odottelen innolla Naavapartaa ulkomaanreissulta :) Pitäisi jaksaa siivota.. Huomenna käyn pikatreffeillä erään kivan oloisen naisen kanssa ja sunnuntai on iltaan asti harrastusmenoa. Sunnuntai-iltana varmaan saan vasta kunnolla seuraavan kerran Naavikselta!! Oispa jo sunnuntai.. Sitä ennen täytynee tyytyä omaan kivaan, sillä ei ole nyt tuntemattoman iskemis -fiiliskään oikein, eikä sellaseen ois nyt aikaakaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tarkistan viestin vielä ennen julkaisemista :)