maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ihana viikonloppu

Eilisen mietteitä:

Kevätkiima! Noh, on mulla muutenkin ikikiima, mutta nyt erityisesti. Ja mikä parasta; vihdoin valon määrän lisääntyminen näyttäs vaikuttaneen niin, että mulla on hyvä mieli ilman seksiäkin, esmerkiks niinkin arkinen asia kuin kauppareissu oli ihana ja hyräilin koko ajan kulkiessani. Eräs kaunis tummaihoinen nainen oli niin viehättävä, että katselin röyhkeäsi ja ois tehnyt mieli pyytää treffeille, mut en uskaltanut.

Tänään myös julistin kevään alkaneen virallisesti; kävelemällä kauppaan ohut paita päällä ilman rintaliivejä ja polvipituinen hame päällä ilman pikku -tai sukkahousuja :) Tuoreet spermat saattoivat haista pillustani, sillä herättyämme naitiin, ja vielä saunan jälkeen parin tunnin päästä siitä naitiin ja sen jälkeen vielä masturboin hyvän tovin :D Kyltymätön olo tuli taas. Vieläkin tekisi mieli, vaikka on paikat jo kipeänä. Tänään oli suht pikapanoja, n. 30min ja 15min :D Mikäs siinä, kun himot heräs nopeasti ja mun teki mieli antaa miehelle ilman et mun tarviis saada lukuisia orkkuja, muutama riitti, heh :P Oon viime aikoina myös kostunut huomattavan nopeasti ja runsaasti, mukavaa sekin, on tainnut kevään mahlat alkaa virtaamaan :) Ehkä myös se vaikuttaa, et koetan tietoisesti pitää elintavoista kiinni ja erityisesti riittävään nesteen saantiin olen kiinnittänyt huomiota, kun aina ei oo tullut juotua tarpeeksi.

Myös eilen oli varsin himokasta, olin tyttöjen illassa ja aikalailla mun aloitteesta meni vähän villimmäksi, ihan ei sänkyyn päädytty, mutta muunmuassa eräs nainen puri rintaani niin kovaa, että siihen jäi mustelma ja hampaanjäljet :D Auts, se oli vähän liikaa, mut itepähän pyysin puremaan, hellästi kyllä tarkoitin :D Sain myös kevyen salaorkun kun eräs toinen nainen suuteli mua, löysin yhden oikein ihanan, potentiaalisen oloisen naisen, ja lisäks imin ja nuolin tämän rintaani purreen naisen varpaita. Oikein mielenkiintoista porukkaa ja kiintoisa ilta.. kun pääsin miesystävän luo yöllä myöhään, ois kummallakin tehnyt mieli, mutta väsymys vei voiton, hillitsin himoni ja sanoin, että siirretään tälle päivälle. Seksiunia näinkin sitten kivasti, yhdessä näin unta, että mies työntyi himokkaaseen märkään pilluuni takaapäin lusikassa ja että sain orgasmin siitä. Oikeastikin sain orgasmin, sillä heräsin siihen ja jatkoin unia puoliunessa, avaamatta silmiä. Vasta aamulla kävi ilmi, että unta se työntyminen vain oli, miehellä oli saattanut kyllä seistä, mut ei me naitu oltu :D Kiihottavia unia silti.

Mies silittelikin mua ja suuteli vähän aamulla unen kerrottuani ja oli sen verran himokas olo, et eipä kauaa mennyt kun sain muutamia orkkuja :) Mies ois halunnut taas seksiä, mut sanoin, että myöhemmin, oli niin unelias olo et halusin nukkua vielä, raskas viikko ollut. Sit kun herättiin paremmin, iltapäivällä, olikin jo virkeämpi ja seksi maistui heti herättyä :) Saapa nähdä, viettelisinkö miehen vielä tänään, vai antaisinko vaginan levätä ja naitas huomenna :)

Tänään oli myös mukava päivä. Nukuttiin taas vierekkäin, herättiin kesken unien tosin, valmistelemaan miesystävän äidin tuloa varten. Siivottiin yhdessä koko miehen kämppä ja tehtiin monensorttista herkkua: sieni-kasvispiirakkaa, eksoottista bataattikeittoa, lampaanpaistia, puolukka-mustikkapiirakkaa, lisukkeita ja salaattia. Omnom. Kylläpä tuli syötyä ähkyyn! Miesystävän äitikin tykkäsi. Harmi vain, hän viipyi aika kauan, katsottiin välillä merkitsevästi toisiamme miehen kanssa; lähtis jo, että päästäis naimapuuhiin. Mies oli luvannut miellyttää mua pitkään ja hartaasti tänään.

Ja kylläpä miellyttikin! Aloitettiin ihanan romanttisesti ja hempeästi melkein kuin ensikerta ois ollut. Orkkuja tuli paljon. Mies hyväili rinnat, suuteli, siirtyi jalkoväliin. Silitteli ja hieroi vaginaani hellästi yhdellä sormella ensin antaen mulle ihania orkkuja, nuoli tietty samalla välillä ja myös ilman sormetusta nuoli ihanasti. Sitten laittoi 2 sormea sisääni, tuntui välillä kyllä enemmältä, kuulemma vagina puristi lujaa, eli olisiko siksi ;D
Sain ensin kevyempiä orkkuja, g-pistettä stimuloimalla varsinkin tänään, mies oikein keskittyi siihen. Lopuks halusin oikein kunnon orkun, kohdunkaulaa hyväilemällä. Mies stimuloi klittaa ja kohdunsuuta samaan aikaan ja mä vielä ohjasin miehen kättä. Kävin monta kertaa tahallani orkun rajalla, sitten pysähdyin, edgingiä siis. Kiusoittelin itseäni ja kasvatin kiihkoa. Lopulta annoin itseni saada, kohensin tahtia. Kylläpä oli hyvä ja voimakas orkku! Puristi kuin mikä, vaikka itse sanonkin :D Luulin, että se oli siinä, mutta mies jatkoi hyväilyä hellästi ja tuli emo-orkun jälkeen pieniä poikasia lisää :)

Jonkin aikaa mies vielä miellytti. Tuli niin raukea olo, että olin unen ja valveen rajamailla, jossain puoliksi läsnä, puoliksi jo muualla. Orkkuja tuli edelleen, mutta ne olivat jossain kaukana. Yhtäkkiä säikähdin ja havahduin "unestani", mies stimuloi sormilla jotenkin liian äkkinäisesti, siten että sattui tai ainakin tuntui ikävältä ja ihan huudahdin, se tuli niin yllättäen ja hätkähdin "hereille".
Säikähdyksen jälkeenkin mies kuitenkin miellytti vielä ja sain jokusen vielä. Tuli tosi raukea olo, mutta sanoin, että nyt on mun vuoro miellyttää, halusin antaa kunnon suuhoidon. Mies työntyi sisään ensin, ilman suuseksiä, on se aikamoinen kun saa kovaksi niin nopeasti vaik oli just miellyttänyt mua pitkään :D Yhdynnässä sain jokusen neitsytorkun vielä eli ensityönnöllä, mut en muistaakseni muuten. Mies nai hetken, sitten aloin miellyttää käsin ja suulla. Runkkaaminen oli erityisen kiihottavaa tänään, ja mielessäni toivoinkin että saisin laukaista miehen runkkaamalla. Mies sanoikin pian, että voisi naida mua vielä vähän ja sit voisin tyydyttää hänet käsin. Naitiin himolla lähetyssaarnaajassa ja takaapäin, tuntui tosi kiihottavalta ja olin ihan saamaisillani.

Sitten jatkoin miellytystä. Runkkasin tosi hyvin tänään ja oli itsevarma olo. Kiihotuin itsekin tosi paljon. Miellytin tosi pitkään ja antaumuksella. Mies laukesi omalle vatsalleen ja lensipä sitä hänen suuhunsakin, käskin nuolla ;D Ite sain vahingossa samaan aikaan pienen myötätunto-orkun, oma nautinto jäi tosin taka-alalle kun katselin miehen ilmeitä ja nautin suunnattomasti hänen nautinnostaan. Spermaa tuli joku n. 6 sykäystä, ihania valkoisia länttejä, jotka hieroin naamaani kasvovoiteeksi ja nuolin tietysti peniksen puhtaaksi. Oli kuulemma hyvä orgasmi ja siltä näyttikin. Kivaa vaihtelua. Vaikka mies sanoi, että ois tehnyt mieli taas sisään laueta, vaginaan lauetessa tulee kuulemma parhaat orkut, mutta kummankin mielestä oli mukavaa vaihtelua ja runkkasin hyvin loppuun saakka, kuulemma juuri sopivalla tahdilla ja voimakkuudella ja hidastin sopivasti miehen lauetessa. Makoiltiin hetki päällekkäin, ja nyt olen kotona ja käyn juuri tyytyväisenä ja raukeana nukkumaan :)

Hyviä keväthyrinöitä muillekin, nauttikaa seksiseurasta, omista kätösistä tai etsikää rohkeasti seuraa, jos uskaltaa yrittää niin kyllä jossain vaiheessa löytyy ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tarkistan viestin vielä ennen julkaisemista :)